Helamaa&Heiskanen
00 kansikuva.JPG

Linna

 

LINNA

2006

SIJAINTI: TAMPERE

PINTA-ALA: 19 600 BRM²

tilaaja: Tampereen Kaupunki

RAKENNUTTAJA: NCC/Yliopiston tukisäätiö

LINNA on Tampereen yliopiston rakennus, jossa toimii Tampereen yliopiston pääkirjasto ja valtaosa Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan laitoksista. Rakennus liittyy yliopiston keskustakampuksen Kalvantien alikulkutunnelin kautta, joka myös toteutettiin hankkeen rakennustöiden aikana.

LINNAssa on kuusi maanpäällistä ja kolme kokonaan tai osittain maan alla sijaitsevaa kerrosta. Kalevantien tasossa sijaitsevat pääkirjaston sisäänkäynti, tiedekirjakauppa Taju ja opiskelijaravintola. Toinen ja kolmas kerros ovat pääkirjaston tiloja ja kolme ylintä Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan eri laitosten tiloja. Alempana Pinninkadun tasolla on yliopiston luento-, opetus- ja aulatiloja.

Pääkirjaston suunnittelussa on otettu huomioon tiedekirjaston vaatimukset, jotka edellyttävät tiloilta joustavuutta ja muunneltavuutta. Myös itsepalveluun on luotu yhä paremmat mahdollisuudet. Rauhallinen kurssikirjalukusali LINNAn toisessa kerroksessa on avoinna kellon ympäri. Rakennus sai nimen LINNA Tampereen Yliopiston Tukisäätilön hallituksen päätöksellä. Nimi viittaa tamperelaiseen kirjailijaan ja yliopiston kunniatohtoriin Väinö Linnaan.